Vaikka toisissa meissä asuu supermies toisissa taas tohvelisankari, on jokaisen kuitenkin joskus pistettävä itsensä koetukselle ja mentävämukavuusalueidensa ulkopuolelle. Minä olen keski-ikäinen, painan 66 kiloa ja olen 180 cm pitkä. Viime ajat on kuluneet hevosen selässä. Salin ovea en ole avannut koronasulun jälkeen ja lenkkitossut ovat keränneet pölyä eteisen nurkassa. Syön mitä sattuu ja yleensä kerran päivässä juuri ennen nukkumaan menoa. Lisäksi tupakoin, jotten pääsisi aerobisesti ylikuntoon. Tässä siis lähtökohdat sille, kun saavun Vuokattiin Treenaa kuin huippu-urheilija viikonlopulleni. Pitkälle sellaiselle.
Torstai-iltapäivänä minua on vastassa Vuokatti Sportin Topi, joka on luvannut luotsata minut pitkän, pitkän viikonlopun läpi treenaamisen suhteen. Ensimmäisenä vuorossa on aerobisen kapasiteetin testi, jossa kuulemma otetaan löysät pois heti viikonlopun aluksi. Testi tehdään sauvakävelemällä laboratoriota muistuttavassa tilassa juoksumatolla. Testissä edetään kolmen minuutin vakiokuormia nousevalla teholla niin että seuraava kuorma on hieman edellistä raskaampi. Mattotestissä määritellään sykealueet, joiden mukaan viikonloppuna treenataan. Hengästyttää kovasti, sillä testi tehdään uupumukseen asti (Lue: siihen asti, kun en pysy enää maton mukana). Tästä voit tsekata lisää.
Perjantaiaamuna on luvassa Vaaran vaellus, joka kestää kolme tuntia. Suuntaamme legendaariselle UKK reitille, joka on nimetty entisen tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkosen mukaan. Kolme tuntia kuulosti ennakkoon liian pitkältä, mutta jos rehellisiä ollaan, olisi Vuokatin upeissa vaaramaisemissa voinut viettää vaellellen vielä toisetkin kolme tuntia. Tosin silloin sykearvot olisivat varmaan olleet ihan toiset ja kun on tultu suorittamaan, suoritetaan sitten oikein. Vaellus suoritettiin matalalla peruskestävyysalueella, eli rauhallinen vauhti torstain testin sykearvojen mukaan. Kukin voi arvata kuinka mateluni korreloi innostukseni kanssa.
Perjantai-iltapäiväksi on luvassa koordinaatioharjoitus, joka sisältää erilaisia kehonhallintaan keskittyviä liikesarjoja. Koska en ole varsinainen tasapainottelija, oli tämä mahtavan hauskaa ja haastavaa. Näissä kuviossa on pakko osata nauraa itselleen. Ja hyvä niin, sillä seuraavaksi oli luvassa Topin sanojen mukaan kevyt kuntopiiri. Päätin, että minun on syytä opettaa upealle valmentajalleni adjektiivien merkitystä. Jokaiselle kaltaisellenihan tulee tuskanhiki jo ajatellessa kuntopiiriä, sillä muistot peruskoulusta eivät ole niitä kultaisimpia. Näin jälkikäteen on pakko sanoa, että kun vieressä on tsemppari, kummasti sitä löytyy itsestään voimaa. Tai no ainakin taistelutahtoa.
Lauantaiaamuna on vuorossa hiihtoa, johon on varattu aikaa 1,5 tuntia. Siis hiihtoa ihan oikealla lumella, minkä Vuokatissa mahdollistaa hiihtotunneli. Onneksi se sisältää tekniikkaosion, sillä se syö suoritusaikaa, ja kaksi edellistä päivää ”huippu-urheilijana” alkavat jo tuntua kropassa. Mutta lisäksi on myös mahtavaa kuulla, että vika onkin ollut tekniikassa – ei minussa! Tuntui kieltämättä hullulta vetää hiihtokamat päälle keskellä kesää ja pohtia josko suorituksen jälkeen pulahtaisi järveen ja ottaisi hiekkarannalla aurinkoa. Vuokatissa sekin on mahdollista, kiitos kesäisin auki olevan hiihtotunnelin! Omasta mielestäni hiihto sujui mainiosti. Valmentajani puolestaan tokaisi, että ”kehityskelpoinen yksilö”, mitä sillä sitten tarkoittikaan.
Lauantai-iltapäivänä vuorossa on maastopyöräilyä. Joten pienet torkut paahtavan auringon alla tekee todellakin terää. Jo toista kertaa tänään tajuan, miten paljon välineillä on väliä. Minä olen mummoni vanhalla Tunturilla sotkenut vuosikymmeniä paikasta toiseen aina, kun se on ollut mahdollista. Mutta ah, kun sain KUNNON maastopyörän alleni ja huikeat maastot pyöräiltäväkseni, ei riemulla ollut rajaa. Se ei edes tuntunut liikunnalta. Saatikka suorittamiselta. Puolitoista tuntia – peruskestävyystasolla – hujahti tuosta noin vain. Ja olisin voinut jatkaa. Mutta koska tiesin, että helmenä sunnuntaille Topi oli säästänyt jotain infernaalisen mahtavaa, oli pakko parkkeerata pyörä ja tyytyä rentoutumaan saunassa ja painella illalliselle.
Sunnuntaiaamuna suunnataan sauvarinneharjoitukseen, joka tehdään nousevalla teholla Vuokatin laskettelurinteitä hyödyntäen. Minun kokemukseni laskettelurinteistä ovat mallia hissillä ylös – painovoimalla alas, joten tänään ollaan jälleen uuden äärellä! Teemme yhteensä kolme nousua ylös Vuokatin Vaaran päälle nousevalla teholla torstain testistä saatuja sykealueita hyödyntäen. Ensimmäinen nousu mennään aerobisella kynnyksellä, toinen nousu vauhtikestävyys alueella ja kolmannella kiristämme vauhtia anaerobiselle kynnykselle. Kun ylöspäin kivutessani näin vaijereista roikkuvat tuolihissit, väistämättä mieleeni juolahti ajatus ”kunpa hissit pyörisivät myös kesäisin”. Jos kouliintumaton kroppani ei olisi jo aikaisemmin huutanut armoa, huusi se nyt. Mutta onneksi koutsini ennen treeniä minua jo varoitteli: ”Treenin aikana ei hymyilytä, mutta lopuksi hymyilyttää.” Ja kaksi tuntia myöhemmin, kun olemme jälleen Vuokatti Sportin pihamaalla, minua hymyilyttää.
Topin tuomio: Kun Petteri kuvaili lähtötasoaan viikonloppuun, oli vaikea asettaa mitään odotuksia. Kuitenkin se, että näillä pohjilla oli valmis heittäytymään tähän ”nautinnolliseen rääkkiin”, kertoi tarpeeksi – asenne on miehellä kunnossa! Viikonloppu mentiin huippu-urheilijan peruskaavaa noudattaen: treenaa – syö – lepää, joissa näistä kolmesta ihan jokaisessa on Petterillä kehitettävää. Toivottavasti mies sai tästä viikonlopusta enemmän intoa ja energiaa kuin kauhua, ja lenkkareiden nauhat pysyvät kireällä jatkossa myös Etelä-Suomen lenkkipoluilla.
Suosittelen kyllä jokaiselle, joka tahtoo tietää missä mennään. Treenaa kuin huippu-urheilija ei tarkoita, että sellainen täytyy olla. Riittää, että sinulla on huippu-urheilijan asenne.
PS Kuvien henkilöt eivät liity mitenkään juttuun.