Hotelli Kalevala palvelee ympäri vuoden tarjoten unohtumattomia elämyksiä, hyvää ruokaa ja erinomaista palvelua. Hotelli sijaitsee Lammasjärven rannalla, noin 3 kilometrin päässä Kuhmon keskustasta.
Majoitu mukavasti
Hotellissa on yhteensä 47 huonetta, joista 35 kahden hengen huoneita. Lisäksi löytyy neljä yhden hengen huonetta, viisi superior-huonetta sekä kolme sviittiä. Osa huoneista on inva-, allergia- ja lemmikkihuoneita, eli myös lemmikit ovat tervetulleita hotelliimme! Hotellissa on hissi.
Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Ilpo Väisänen ja se on rakennettu Kalevala-eepoksen Kokko-linnun muotoon. Museovirasto on julistanut rakennuksen SR-kohteeksi (suojeltu rakennus).
Ravintola Kanteletar
Järjestämme hotellissa erilaisia tapahtumia ympäri vuoden. Esimerkiksi juhlapyhien aikana tarjolla on erilaisia majoituspaketteja ruokailuineen.
Hotellissa on 2 erillistä kokoustilaa 16-80 hengelle. Kokouspalvelu räätälöi kokoukset ja oheispalvelut toiveiden mukaan. Hotellin tilat mahdollistavat erilaisten juhlien ja seminaarien järjestämisen. Asiapitoisen sisällön oheen voi järjestää esimerkiksi vierailun karhukojulle tai lumikenkäretken.
Saunat ja hyvinvointiosasto
Lämmitämme vieraillemme saunat joka ilta. Saunaosastolla on naisille ja miehille omat saunat, wellness-osasto rentoutumiseen, sisä- ja ulkoporeallas. Yleisillä saunavuoroilla on myös muutkin kuin majoittujat tervetulleita saunomaan.
Lisämaksusta voi varata turvesaunan, infrapunasaunan, hemmottelukylpyjä, hierontoja ja kalevalaista jäsenkorjausta.
Kokoukset ja tapahtumat
Ravintolasta avautuu upea, vuodenaikojen mukaan vaihtuva näkymä Lammasjärvelle. Kesäterassi on erinomainen paikka illanistujaisiin, juhlatilaisuuksiin tai ryhmäruokailuihin. Paljon kiitosta saanut keittiömme tarjoaa paikallisia herkkuja suomalaiseen sekä kansainväliseen makuun, unohtamatta kasvisruokavaihtoehtoja. A la carte -ravintola palvelee joka päivä, lisäksi ryhmille on varattavissa ruokailut toiveiden mukaan erikseen etukäteen tilauksesta.
Aamiainen tarjoillaan arkipäivisin klo 7-10 ja viikonloppuisin la-su klo 8-10.
Aktiviteetit
Kainuun luonto ja koskematon erämaa tarjoavat upeat puitteet nähdä ja kuvata Suomen suurpetoja; karhua, ahmaa, metsäpeuraa ja muita harvinaisempia eläimiä niiden omassa elinympäristössään. Olemme suunnitelleet ryhmille ja yksittäisille kävijöille majoituksen oheen aktiviteetteja luonnon tarkkailuun ja retkeilyyn. Karhukojuvierailut ovat mahdollisia yleensä touko-lokakuun välisenä aikana.
Luonnon ohella ohjelmatarjontaa löytyy talvisodan, Kalevalan ja ruoan ympärille rakennetuista kokonaisuuksista. Jos valmis paketti ei miellytä, räätälöimme juuri ryhmällenne sopivan kokonaisuuden. Yhteistyökumppaneittemme kanssa voimme tarjota myös todella erikoisia kokemuksia, kuten kosken laskeminen uimalla kelluntapuku päällä. Tämän hurjan aktiviteetin voi suorittaa ympäri vuoden!
Palvelumme
Ympäri vuoden 77 km Vuokatti Infosta
Hotelli Kalevala
Kokoustarjoilut Hotelli Kalevalassa
Kokoustarjoilut pienistä naposteluista juhlaillallisiin
Ympäri vuoden 77 km Vuokatti Infosta
Ympäri vuoden 77 km Vuokatti Infosta
Tekemistä
Hotelli Kalevala
Aktiviteetit kokouksen oheen
Hotelli Kalevalan Luonto-, elämys- ja ohjelmapalvelut sekä kulttuuritapahtumat
Ympäri vuoden 77 km Vuokatti Infosta