Lumisten puiden takaa Vuokatin rinteestä pilkistää perinteikäs punainen hirsirakennus. Kun on viettänyt tunteja ulkona nauttien upeasta luonnosta, tuvan lämpö oikein kutsuu luokseen.
Hurmaava tuoksu tulvahtaa nenään jo ovella, kun tulija vielä tömistelee lunta jalkineistaan. Tunnelma on kuin Alppien pienissä rinnekahviloissa, ja sieltä paikka on alun perin innoituksensa saanutkin, kertoo vieraita vastaan rientävä ravintolapäällikön sijainen Marianne Rantanen.

Käy ilmi, että yrityksen nimi on Kahvila Vaaran Tupa, ja sen hirsiseinät kätkevät sisäänsä lukuisia tarinoita. Vuonna 1937 rakennettu tupa on ollut alun perin palovartijan maja. Kahvilaksi muututtuaan se tunnettiin pitkään Ripa’s kuppilana, kunnes siirtyi Vuokatinrinteiden pyöritettäväksi.
Jo kahvilaa itsessään voi kutsua varsinaiseksi Vuokatin helmeksi, mutta onko Mariannella antaa vielä jokin erityinen suositus matkailijoita varten?
– Ehdottomasti meidän paikallisen leipurin tekemät hillomunkit! Näitä on leivottu tässä kylässä samalla reseptillä jo useiden vuosikymmenten ajan.
Marianne tarjoilee vieraille munkkeja kaakaon kanssa, ja ne todellakin maistuvat taivaalliselta. Sisältä löytyvä mustaherukka-mansikkahillo on ihana yllätys, joka hurmaa niin, että monet haluaisivat ostaa pelkkää hilloa mukaansa.

Munkkien suosio on vankka, sillä yli puolet myydyistä kahvilatuotteista on niitä. Toisinaan munkkeja paikallisella Sormulan tilalla leipova Jouko Sormunen joutuu laittamaan kesken päivän toisen taikinan tulille, kun erä meinaa loppua.
Suuri osa muistakin Vaaran Tuvan tuotteista on paikallisilta tiloilta ja toimijoilta. Esimerkiksi Vuokatin Viiniltä on listoilla siideriä, mehua ja jopa pontikkaa. Sen maistaminen saa kuitenkin jäädä ensi kertaan, sillä kun viimeinenkin pala munkista on kadonnut suuhun, on aika jatkaa kohti aktiviteetteja.
Kuuntele Mariannen vinkki Vuokatin helmeksi:
Löydät lisää helmiä Vuokatin helmet sivulta.