Aikamatka menneeseen

Historiasta ja kulttuurista kiinnostuneelle lomailijalle Vuokatista ja Sotkamosta löytyy tutkittavaa. Tutustua kannattaa Suomen pohjoisimpaan kivilinnaan, kylän kahteen kirkkoon, museoihin ja Veikko Huovisen perintöön.

Historian havinaa

Sotkamon kunnan historiaa on koottu näyttelyksi Sotkamo-Seuran ylläpitämään vanhaan Makasiinimuseoon kirkonkylän tuntumaan. Entisessä kruunun viljamakasiinissa esitellään paikkakunnan vaiheita esihistoriasta nykypäivään. Museo on avattu vuonna 1951 ja siellä on yli 1000 esinettä. Vieressä on pitäjän viljamakasiini.

Makasiinimuseo on avoinna kesäkaudella ja muuna aikana tilauksesta. Opastus järjestetään ryhmille. Lisätiedot ja tilaukset puh. +358 44 2748 613, Aila Flöjt.

Sumsalla, noin 25 kilometrin päässä Sotkamon kirkonkylästä, sijaitsee Sotkamon kunnan ylläpitämä Tervajärven talomuseo. Museoon kuuluu vanha asuinrakennus, kaksi aittaa ja luhti, joiden sisustus mukailee taloa 1950-luvulla. Tila on ollut Heikkisen suvun omistuksessa jo 1600-luvulta lähtien, pihapiiriin ja rakennuksiin esineistöineen yleisö on voinut tutustua vuodesta 1984 lähtien. Tervajärven talomuseo on avoinna kesäisin.

Huovirinteen jalanjäljissä sinisiä ajatuksia

Sotkamon keskustaan Niemelään avattiin kesällä 2014 sotkamolaisen kirjailijan, professori Veikko Huovisen (1927–2009), työhuonetta esittelevä Huovishuone. Niemelään on siirretty Veikko Huovisen työhuoneesta huonekaluja ja kirjallisuutta. Mallinnus on avoinna kesäisin ja muina aikoina tilauksesta.

Sinisten ajatusten pariin johdattaa Huovisnäreikkö, Metsähallituksen vuonna 2002 perustama Huovisen nimikkometsä. Kuusikossa kiertävän noin 700 metrin mittaisen polun varrella on muutamia tauluja, joihin itse kirjailija poimi otteita teoksistaan.

Matkalla Sotkamoon kulkijoita tervehtii Nina Ternon Havukka-ahon ajattelija -pronssiteos, joka on kunnianosoitus Veikko Huovisen tuotannolle.

Kylän kaksi kirkkoa

Sotkamon puinen 1870 käyttöön vihitty kirkko on vierailun arvoinen kohde. Arkkitehti Oldenburgin suunnittelema luterilainen kirkko edustaa tyylisuunnaltaan myöhäisempiä renessanssikirkkoja, johon liittyy uusgoottilaisia, jykevyyttä korostavia yksityiskohtia. Kristuksen ylösnousemusta esittävän alttaritaulun on maalannut Severi Falkman. Sotkamon seurakunnan historian viides kirkko on Kuhmon kirkon ohella Kainuun suurin. Valmistuttuaan kirkkoon mahtui noin 2 300 henkeä, nykyään urkujen ja seinänsiirron viemän tilan myötä noin 1 400.

Sotkamon ortodoksinen kirkko sijaitsee hautausmaan vierellä Rauhantiellä. Pyhän Äidin Suojeluksen Kirkko valmistui vuonna 1961 ja sen piirsi arkkitehti Teuvo Alapeuso. Rakennus vihittiin kirkoksi vuonna 1986.

Kajaanin rauniolinna – maailman pohjoisin linna

Kajaanin keskustan jokipuistossa on maailman pohjoisin kivilinna, joka pystytettiin 1600-luvulla valtakunnan itäisille rajaseuduille, keskelle korpea. Linnanvirrassa asustelevien joutsenten huudot kuljettavat vierailijan läpi vuosisatojen kantaen kertomuksia erämaalinnan ihmisten sinnikkyydestä. Linnassa kainuulaiset uhmasivat kylmyyttä, nälkää ja vihollisen piirityksiä. Rauniolinna ympäristöineen houkuttelee aikamatkalle läpi historian virran ja nauttimaan samalla kaupungin keskustan sykkeestä.

Kajaanin linnaan on vapaa pääsy ympäri vuoden, mutta alueella ei ole talvikunnossapitoa. Kävelymatkan päässä rauniolinnasta, 500 metrin säteellä löytyy keskustan kahvila-, ravintola- ja majoituspalvelut sekä virkistävä rantapuisto.