52. Kainuun Rastiviikko

30.6.-5.7.2019 Sotkamo, Finland

Kainuun Rastiviikko on yksi Suomen suurimmista harrasteliikunta tapahtumista ja Jukolan viestin jälkeen toiseksi suurin Suomen suunnistustapahtumista. Tänä vuonna Sotkamon Tipasojalle odotetaan 4500-5000 eri suunnistajaa sekä 1500-2000 katsojaa koko viikon ajalle.

Tässä Kainuulaisessa suunnistusviikossa yhdistyvät suunnistus ja lomanvietto. Viikko koostuu neljästä kilpailupäivästä ja kahdesta välipäivästä. Välipäivien viettoon löytyy monenlaisia vaihtoehtoja omien mieltymysten mukaan. Välipäivien aikana on mahdollista tutustua vaikkapa kainuulaiseen kulttuuriin, kunta- ja kaupunkielämään sekä viettää aikaa rentouttavien harrastusten, kuten retkeilyn, patikoinnin, melonnan, maastopyöräilyn, pyöräilyn, uinnin tai vaikkapa saunomisen parissa. Rastiviikon aikoihin Kainuussa järjestetään useita kulttuuritapahtumia, joihin kannattaa tutustua ko. paikkakunnan verkkosivujen kautta.

Kainuussa on hienoja maastoja ja huikeita maisemia. Kainuun alueen luontotyyppeihin kuuluu lukemattomat vaarat, puhtaat vesistöt sekä tiettömät erämaat mahtavine metsineen. Kainuun alueen suunnistusmaastot ovat hyvin vaihtelevia ja tarjoavat hienoja elämyksiä suunnistajille. Ensi kesän 52. Kainuun Rastiviikolla Sotkamon Tipasojalla pääset suunnistamaan erittäin nopeassa ja hyväkulkuisessa mäntykangasmetsässä.

Kainuun Rastiviikko on koko perheen yhteinen suunnistusviikko, sillä tapahtumassa Kainuun suunnistusmaastoista pääsevät nauttimaan niin lapset, nuoret, aikuiset kuin ikäihmiset. Kilpasarjoissa on ikäsarjat H/D8-95 ja avoimissa sarjoissa (ent. kuntosuunnistus) on 10 eri taitotasoa alle kouluikäisten lasten radoista kilpa- ja huippusuunnistajille tarkoitettuihin ratoihin. Lisäksi on perheen pienimmille alle kouluikäisille suunnattu Rastiralli-seikkailu/suunnistusrata.

Lue lisää Kainuun Rastiiviikoista ja lähde mukaan!